Hyvät, rakkaat blogini lukijat! Kaipaan teiltä mielipidettä mieltäni askarruttavaan asiaan. Olen pitkään pohtinut, voisinko yhdistää blogiini kokkailun lisäksi hiukan askartelujuttuja, ja nyt tuohon SAY3:en osallistumisen myötä siihen suuntaan on hieman mentykin. Mutta haluaisin nyt kuulla teiltä, mitä mieltä olette, jos luon tänne oman askartelu-kategorian, johon silloin tällöin tulisi kuvia ja ehkä ohjeitakin lähinnä korttiaskarteluun liittyen?

 

Vai toivoisitteko ennemmin, että blogi pysyisi ainoastaan ruoka-aiheisena? Häiritseekö, ärsyttääkö ”sivuraiteelle” poikkeaminen? Pääasiallisesti tämä siis edelleen kertoisi keittiöni kokeiluista, mutta silloin tällöin askarteluinnostus valtaa mielen ja olisi kiva myös puuhaamistani korteista saada joskus kommentteja. Toisaalta en toista blogia halua ainakaan toistaiseksi pelkille askarteluille aloittaa, koska harrastus on aika satunnainen eli päivityksiä ei tule säännöllisesti.

 

Siispä kertokaa; peukkua ylös vai alas? Teidän toiveenne ratkaisevat!


Kaunis kiitos vastauksista jo etukäteen kaikille!