1023875.jpg

Ainekset:


Tortillapohjia


Maustamattomia broilerin fileesuikaleita


Chicken & Steak -mausteseosta


Punaista paprikaa


Sipulia


Cheddar-mozzarellajuustoraastetta

Paista kanat pannulla ja mausta. Lisää joukkoon paprika ja sipuli isoina paloina, anna lämmetä pari minuuttia kuumalla pannulla (levy saa olla jo pois päältä). Laita juustoraastetta sekä täytettä kahden tortillapohjan väliin ja paista molemmin puolin kuivalla paistinpannulla niin että tortilla saa väriä pintaan. Leikkaa 4 osaan ja nauti lämpimänä. Voit myös tehdä yhdestä tortillapohjasta yhden quesadillan taittamalla pohjan täyttämisen jälkeen kaksinkerroin ja leikkaamalla sen paiston jälkeen puoliksi. Lisukkeeksi sopii vaikkapa raikas salaatti.

Kokeilin ensimmäistä kertaa quesadilloja, kun olen niitä monessa blogissa nähnyt viime aikoina, ja pakkasessa sattui olemaan tortillapaketti käyttöä odottamassa. Ihanan yksinkertaisista aineksista ja nopeasti sai tosi hyvää syötävää! Ensi kerralla laitan tosin väliin lisäksi jotain texmexhyllystä löytyvää juustokastiketta tuomaan vähän mehevyyttä, mutta tosi hyviä olivat kyllä ihan tällaisenaankin! Ja täytteitähän voi itse kukin vaihdella makunsa mukaan.