Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
Olen meidän kahden aikuisen ja yhden vauvan taloudessa se kokkailevin osapuoli. Meillä syödään usein mausteisia, tulisiakin ruokia, mutta myös normaalia kotiruokaa. Ajan antaessa myöten tykkään myös leipoa ja kokeilla uusia tai omia reseptejä. Hyväksi havaittuja ohjeita laittelen kuvineen tähän blogiin. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Kokeilevan keittiön askartelunurkkauksesta löydät korttiaskarteluja, joita teen satunnaisesti ja vaikka tilauksestakin. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Huomaathan, että KUVIEN KOPIOMINEN SIVUILTA ON KIELLETTY. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Postia minulle? kokeileva.keittio@wippies.fi
31.03.2007 - 10:02

Pohja:
2 keitettyä perunaa
150 g juoksevaa margariinia
½ tl suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja

Raasta perunat karkeaksi raasteeksi ja sekoita joukkoon muut aineet. Taputtele pohja piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista sitä 5-7 minuuttia 200 asteessa. 

Täyte:
200 g jauhelihaa
1 pkt pekonikuutioita
1 iso sipuli
1 prk raejuustoa
1 punainen chili
2 dl maitoa
2 munaa
Ripaus suolaa
Pinnalle juustoraastetta 

Paista pannulla kypsiksi jauheliha, pekoni ja silputtu sipuli. Poista chilistä siemenet ja pilko joukkoon. Sekoita toisessa astiassa keskenään munat, maito ja raejuusto, lisää lihaseos mukaan. Mausta suolalla. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista edelleen 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia eli kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Tämä piiras on tehty vähän sillä periaatteella, että laitetaan mitä kaapista sattuu löytymään. Lopputulos oli tosi mehevä ja hyvä, tätä kelpaa tarjota vieraillekin!

Julie kirjoitti 01.04.2007 - 09:53
Voi mitä ihanaa piirakkaa! Pohja kuulostaa hyvälle, mukavaa vaihtelua!
vilijaana kirjoitti 02.04.2007 - 23:23
Tämän täytyy olla hyvää =)
Mirre kirjoitti 03.04.2007 - 09:54
Kiitos Julie ja Vilijaana! Tuo peruna kävi tosiaan pohjaan ihan hyvin, se ei varsinaisesti maistunut perunalle mutta pohjasta tuli ihanan pehmeä ja murea.
Kmsu kirjoitti 03.04.2007 - 12:57
Näyttää tosi hyvälle!
Mirre kirjoitti 04.04.2007 - 11:02
Kmsu, kiitos! Kerrankin muistin kääntää piirasta uunissa kesken paiston, niin väri tuli tasaisemmaksi, kun meidän uuni tykkää paistaa vähän epätasaisesti kaikkea...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Linkit

Bongaa Kokeileva keittiö Blogilistalta suosikiksesi!

Sivupohjan on laatinut Herkku
Ohjeiden tulostus
tapahtuu helpoiten joko klikkaamalla haluamasi ruokalajin nimeä, jolloin tulostuu ruokaohje + jätetyt kommentit,
TAI
maalaamalla ohjeen hiirellä ja kopioimalla sen tekstinkäsittelyohjelmaan, jolloin tulostuu pelkästään se alue, minkä itse haluat
TAI
ainahan voit painaa tulostusnappia suoraan etusivulta, jolloin tulostuu vissiin ainakin 15 viimeisintä ohjetta kuvineen, ja voin kertoa että se vie MONTA sivua ja PALJON mustetta :)
Kävijälaskuri