493495.jpg

Ainekset:


2 dl kokojyväriisiä (kuivana)


1 ruukku keräsalaattia


1 ruukku jääsalaattia


1-2 omenaa


2 maustekurkkua


1 rasia kirsikkatomaatteja


2 pss chilitonnikalaa


3-4 keitettyä kananmunaa

 

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Huuhdo kylmällä vedellä, valuta vesi pois ja mausta kevyesti suolalla. Revi salaatit riisin joukkoon. Huuhdo tomaatit, kuori ja pilko omenat ja kuutioi maustekurkut, sekoita huolellisesti salaatin joukkoon. Nosta noin puolet salaatista tarjoiluastiaan ja laita ensimmäinen pussi tonnikalaa päälle. Minä käytin Rainbowta jossa todella maistuu tuo chili. Kannattaa laittaa tonnikala liemineen tai ainakin osa liemestä, jolloin se valuu salaatille ihanaksi kastikkeeksi. Laita sitten loput salaatista kulhoon ja päällimmäiseksi toinen pussi tonnikalaa. Koristele kananmunalohkoilla ja tarjoa esimerkiksi täysjyväpatongin kera.

Tein ruoaksi tällä kertaa vähän erilaista salaattia. Tuo chilitonnikala sopi tähän todella hyvin ja maustoi liemellään koko salaatin. Omena toi kivaa vastapainoa tulisuudelle, kovin happamia omenoita ei siis ehkä kannata käyttää. Jos tykkää tulisista mauista niin tässäpä kokeiltavaa!